Mistä kaikki alkoi?

 

Tunnelmallinen saunavalaisin

 

Kuten kaikilla yrityksillä, myös SunnyMore Designin taustalla on tarina ja polku, joka johdatti yrityksen syntyyn. Tarinamme taustalla ovat vaikuttaneet vahvasti luovuus ja tahto tehdä uusia asioita omalla tavallamme. Vaikuttavin tekijä, joka antoi myös suuntaviivat yrityskonseptille oli kuitenkin idea uudesta tuotteesta. Tuote oli mielestämme niin erityinen ja vaikuttava, että tahdoimme tuoda sen myös muiden tietoisuuteen. Kyseisestä tuotteesta tuli sittemmin yrityksen lippulaivatuote, joka kantaa yrityksen nimeä.

 

 

Modernisoitu perinteikäs valaisin saunaan

 

Sauna ja saunomiskulttuuri ovat osa suomalaista identiteettiämme.  Perinteinen suomalainen sauna ei ole vain paikka, jossa peseydymme. Se on meistä useimmalle ennen kaikkea tila, johon vetäydymme arjen kiireiden keskellä rauhoittumaan, rentoutumaan ja puimaan mieltä kaivertavia asioita. Saunassa voit luopua kiireestä edes hetkeksi ja sinun on lupa pysähtyä. Voi siis sanoa, että sauna on fyysisen, mutta ennen kaikkea henkisen puhdistauttumisen tila. Tästä syystä hyvien rentouttavien löylyjen lisäksi on hyvin olennaista, että saunassa vallitsee oikeanlainen tunnelma. Yksinkertaisuudessaan saunan tunnelma muodostuu saunassa käytetyistä väreistä, materiaaleista ja valaistuksesta.

 

 

Tuotteen synty

 

SunnyMore-valaisin syntyi alunperin ajatuksesta ja halusta luoda uudenlainen valaisin saunaan. Meistä suomalainen sauna kaipasi arvoisensa valaisimen, joka on perinteinen, mutta jossa on sopivasti modernia vivahdetta. Tavoitteena oli luoda saunavalaisin perinteisten ritiläsaunavalaisimien ja led-valonauhojen rinnalle, jolla pystyttäisi luomaan harmoninen ja persoonallinen tunnelma saunaan.

 

 

Oivaltavuus

 

SunnyMore-valaisimella luotu valaistus on lämmin, hauras ja tuo mieleen hiipuvan takkatulen loimun. SunnyMore-valaisin onkin erityisen miellyttävä valaisin saunaan, sillä sen himmeällä punasävyisellä hehkulla on rauhoittava vaikutus, joka kehottaa hidastamaan edes hetkeksi. Erityistä tässä tuotteessa on sen oivaltavuus ja hauskuus, joka tekee siitä myös kauniin sisustuselementin. Oivaltavuus ja hauskuus tässä tuotteessa piilee siihen kätketyssä yllätyksessä, joka saadaan esille valolla.  Valon siivilöityessä tuotteen pinnan lävitse tuo se esille tuotteeseen kätketyn kuvan. Näin ollen valaisin toimii myös valotaideteoksena, katseenvangitsijana. Kuva-aiheet valaisimin on poimittu meitä ympäröivästä luonnosta, sen eläimistä ja kasveista. Tämän hetkinen valikoima on esillä verkkokaupassamme

 

 

 

Valmistus

 

Kuten muutkin SunnyMore Designin tuotteet, myös SunnyMore-valaisin on valmistettu suunnittelusta lähtien Suomessa. Tuotteet valmistuvat osaavissa käsissä ammattaidolla Vihdin Haimoossa, SunnyMore Designin omalla verstaalla.

Oivaltavat SunnyMore-valaisimet saunaan

Tuotteen ajaton ja jokseenkin minimalistinen muotoilu sopii niin modernimpaan kuin perinteisempään saunaan. Valaisimien materiaaleiksi on valikoitu saunassa yleisimmin käytettyjä puulajeja,  jotka ovat laadukkaita ja joidenka ominaisuudet soveltuvat parhaiten saunaan. Tuotteisiin valittiin käytettäväksi näitä puulajeja myös siksi, jotta tuotteen väritys ei riitelisi muiden tilassa käytettyjen materiaalien ja värien kanssa. Muotonsa ja värinsä ansiosta SunnyMore-valaisin sointuukin saumattomasti osaksi saunan kokonaisuutta.

Valaisin on valmistettu puusta, joten se on kokonaisuudessaan kierrätettävissä. Vihreän valinnan tuotteesta tekee myös sen yhteensopivuus suurimman osan lasikuvuilla varustettujen saunalamppujen kanssa. Tuotteen asennus ei siis välttämättä vaadi erillisiä sähkötöitä vaan halutessasi pystyt mitä todennäköisemmin hyödyntämään saunan jo olemassa olevaa valonlähdettä yhdessä varjostimen kanssa. Tämän ansiosta SunnyMore-valaisin on helppo ja nopea asentaa. Käyttöönottoa helpottaa myös SunnyMore Designin juuri tätä tuotetta varten suunnittelema tuotteen seinäkiinnike. Kiinnikkeestä on tehty mahdollisimman yksinkertainen, jotta sen asentaminen onnistuisi mahdollisimman helposti jokaiselta.

Koska jokainen tuote valmistetaan käsityönä puusta, on jokainen tuote yksilöllinen syykuvioita myöten. Vielä uniikimman ja persoonallisemman saat valaisimesta kustomointipalvelullamme. Kustomointipalvelullamme on mahdollista ikuistaa haluttu kuva tai teksti valaisimeen. Näin Sinun on mahdollista saada juuri oman näköisesi SunnyMore-valaisin. Kustomoitavissa tuotteissa ole yhteyksissä suoraa meihin niin katsotaan, josko pystyisimme luomaan juuri Sinun toiveidesi mukaisen SunnyMore-valaisimen. 

 

 

Uutuudet

 

Ideoimme ja kehittelemme jatkuvasti uusia tuotteita sekä laajennamme jo olemassa olevien tuotteiden valikoimia. Jos mielit olla ensimmäisten joukossa kuulemassa SunnyMore Designin uutuuksista, kampanjoista, kausituotteista tai tapahtumista niin olet mitä tervetullein seuraajiemme joukkoon Facebookiin. Tämän lisäksi löydät meidät myös Instagramista. Täälä sinun on mahdollista tutustua syvemmin SunnyMore Designin toimintaan ja seurata tuotesuunnitteluprosesseja ensimmäisestä ideasta aina valmiiseen tuotteeseen asti.

Tilaathan jouluksi toivotut tuotteet viimeistään 16.12. Piilota tämä ilmoitus